2.7.2018

Niko Kari kerrytti pistetiliään vaikeana kisaviikonloppuna - tuttu vahvuus tuikki jälleen

GP3-kuski Niko Kari sai palkinnoksi muutaman kaivatun pisteen Itävallan kisaviikonlopusta. Nopeutta vastaava tulos jäi edelleen puuttumaan, mutta rohkaisevia merkkejä pystyi jälleen havaitsemaan.

Vaihtelevissa keliolosuhteissa ajettu aika-ajo ei tarjonnut Karille parasta mahdollista rataa. Lähtöruutu 16 vaikeutti lauantain kilpailua huomattavasti. Sija 11 ei tuonut pisteitä, mutta paremman lähtöpaikan, sekä osoituksen suomalaislahjakkuuden ohitustaidoista.

Sunnuntaina Kari oli jälleen häikäisevä kisan avauskierroksilla. Ruutulipulle kahdeksantena saapuminen toi viisi lisäpistettä. Yksittäinen hyvä kisasijoitus ei kuitenkaan riittänyt tyydyttämään kunnianhimoisen kuljettajan nälkää.

– Aika-ajotulos oli paha vikatikki koko viikonlopun kannalta. Parhaani tein, mutta joukon mukana ajaminen syö pahasti renkaita, toisin kuin jos saisi ajaa kärkijoukossa, Kari toteaa.

Kausi jatkuu jo ensi viikonloppuna Silverstonessa. Viime kaudella Kari nappasi kyseisellä radalla kauden ensimmäisen palkintopallisijoituksensa, joten muistot ovat hyvät.

– Nyt tilauksessa olisi ongelmavapaa viikonloppu alusta lähtien.

30.6.2018

Niko Kari Itävaltaan kykyihinsä luottaen: ``Menneitä ei enää murehdita``

GP3-kausi jatkuu vauhdilla, kun vain viikko edellisestä kisasta autot pääsevät jälleen radalle. Niko Kari kilpakumppaneineen mittelee tällä kertaa Itävallasssa Red Bull Ringillä.

Kari lähtee hakemaan Itävallan kisoista kauden ensimmäistä hyväonnista suoritusta. Vauhti on ollut vakuuttavaa, mutta epäonni teknisten ongelmien ja hylkäyksen muodossa ovat syöneet tuskastuttavan paljom pisteitä.

– Ei menneitä auta enää murehtia, sitä ei tekemättömäksi saa. Itävaltaan lähden tekemään kauden parasta tulostani, Kari itse toteaa viisaasti.

Viikossa autoihin ei juurikaan muutoksia ehditä tehdä, joten Paul Ricardin radan hyvä vauhti tulee todennäköisesti myös näkymään tulevana viikonloppuna.

– Pidän tästä radasta, ja uskonkin taistelevani jälleen kärkisijoista.

GP3-sarjan kilpailut näkyvät myös C Moren kanaville. Lauantain kisa starttaa kello 11.20 ja sunnuntain lähdön aika on 10.40.

X