26.6.2018

Vauhtia löytyy, onnea ei - Niko Karin upea ajo hylättiin ilman kuljettajan syytä

Onnetar ei ollut Niko Karin puolella GP3-sarjan Ranskan kisaviikonloppuna. Vauhti oli jälleen kohdillaan, mutta tallin tekemä moka kostautui katkerasti syöden suuren pistepotin.

Lauantain pääkisaan Kari pääsi lähtemään liikkeelle kuudennesta lähtöruudusta. Maaliin suomalainen MP Motorsportin kuljettaja tuli viidentenä, väkevän ajon jälkeen. Kisaan kuului muun muassa upea ohitus avauskierroksilla.

Upea työ valui kuitenkin hukkaan kilpailun tuomariston hylättyä hänen ja tallikaveri Dorion Boccolaccin suoritukset. Autoista ei löytynyt kisan jäkeen sääntöjen määräämää kahden kilon polttoainemäärää näytteenottoa varten.

Näin ollen Karin kohtaloksi koitui pisteiden ja erinomaisen lähtöpaikan menetys täysin vailla omaa syytä.

– En tiedä mistä siinä oli tarkalleen kysymys. Insinöörit olivat kyllä tehneet laskelmat, joiden perusteella polttoaineen olisi pitänyt riittää. Kaikki tallissa ovat ihmetelleet ja harmitelleet sitä, Kari harmitteli itsekin.

Sunnuntaina neljäs lähtöruutu vaihtui sijoitukseen joukon hännillä. Kilpailusta ei paljoakaan muisteltavaa jäänyt, kun kilpailija rikkoi Karin auton renkaan jälleen ilman suomalaiskuskin syyllisyyttä.

– En tehnyt minkäänlaista outoa liikettä siinä tilanteessa, mutta niin vain joku osui minun takarenkaaseeni tuhoten kisani.

Paul Ricardin kisaviikonloppu jätti siis happaman maun suomalaiskuskin suuhun, mutta suurista pettymyksen hetkistäkin voi aina ammentaa positiivisuutta. Vauhti on edelleen kohdallaan, joten kaiken osuessa kohdalleen ovat kärkisijat täysin otettavissa. Niitä metsästetään seuraavaksi jo tulevana viikonloppuna Itävallassa.

21.6.2018

Niko Karilla kokemusta GP3-sarjan uudesta kisasta - luottavaisena uuden haasteen kimppuun

Niko Kari palaa pitkästä aikaa tositoimiin, kun GP3-sarja jatkuu yli kuukauden tauon jälkeen Ranskan Paul Ricardin radalla.

Kauden toinen kisaviikonloppu on uusi lisäys sarjan kisakalenteriin, mutta Karille paikka on kuitenkin tuttu.

– Olemme testanneet tällä radalla, minkä lisäksi minulta löytyy täältä myös kisakokemusta F3-sarjan kautta. Silloin käytimme kuitenkin eri rataprofiilia, joten tietyllä tavalla tämä on uusi kokemus myös minulle, Kari toteaa.

Barcelonassa vauhti oli kohdillaan, mutta tekninen ongelma lauantain kisassa pilasi mahdollisuudet suureen pistepottiin. Sunnuntain kisan kirkkaimpana tähtenä tuikkinut Kari luottaa hyvän vireen kantavan myös tulevana viikonloppuna.

– Hyvillä mielin tähän kelpaa lähteä. Rata on todella pitkä, joten aika-ajoissa erot voivat olla suuria. Lisäksi pitkät haastavat mutkat asettavat renkaat koville, joten niiden kanssa täytyy olla tarkkana. Renkaita hyvin säästävät kuljettajat ovat täällä vahvoilla.

Pitkän tauon aikana Kari latasi akkujaan Suomessa rakkaan harrastuksensa, kalastuksen, parissa.

– Kävin pohjoisessa kalastelemassa, minkä lisäksi pidin totta kai kuntoani yllä erilaisin harjoittein.

GP3-sarja asetaan osana formula ykkösten kisaviikonloppua. GP3-sarjan lauantain kilpailu käynnistyy kello 12.25 ja ja sunnuntain lähtö kello 11.45.

X