20.4.2018

Niko Kari vauhdikkaana viimeisissä talvitesteissä - tallin vahva osaaminen vakuuttaa

GP3-kuljettaja Niko Kari odottaa ensi kuussa ajettavaa sarjan avausosakilpailua innolla. Viimeiset talvitestit antoivat runsaasti luottoa sekä kuljettajaan itseensä että tallin käyttämään kalustoon.

Viimeinen kaksipäiväinen testisessio ajettiin Espanjan Barcelonan moottoriradalla. Samassa paikassa ajetaan myös kauden ensimmäinen kisaviikonloppu kolmen viikon kuluttua.

MP Motorsportin tallissaajava Kari keräsi kaksipäiväisissä testeissä runsaasti ajokierroksia, eikä sijoitus tulosluettelossakaan ollut hassumpi. Läpi talvitestien kärkiryhmässä viihtynyt Kari oli Barcelonan testien avauspäivän aamupäivän session kolmanneksi nopein. Iltapäivällä datan keräämiseen keskittynyt Kari väläytti ajaen kymmenenneksi nopeimman ajan. Toisena päivänä samaa testiohjelmaa suorittaneen Karin sijoitukset olivat kymmenes ja viidestoista.

Kari summasi testipäivien antia levollisesti.

– Testit menivät hyvin. Saimme paljon dataa autosta, joten sen suhteen kaikki sujui mainiosti. Kuten aina, pientä hienosäädettävää löytyy aina, mutta meillä on muutama viikko aikaa saada kaikki kuntoon ennen kauden käynnistymistä. Etenemme tallin kanssa jatkuvasti oikeaan suuntaan.

MP Motorsport on uusi tulokas GP3-sarjassa. Tallilta löytyy vankkaa kokemusta kuitenkin monista muista kovatasoisista formulaluokista, joten tallin osaamisesta Karin menestys ei jää kiinni.

– Talli on uusi sarjassa, mutta pystyimme silti olemaan kärjen tuntumassa talvitesteissä. Autossa on vauhti kohdallaan ja tiimi oppii koko ajan paremmin sarjan saloihin.

Toiseen kauteensa sarjassa valmistautuva Kari lähtee hakemaan pitkältä kaudelta vain menestystä.

– Testien jälkeen kisoihin on hyvä lähteä levollisin mielin. Tavoitteena on taistella kärkipaikoista, ja uskon siihen täysin.

GP3-sarjan ensimmäinen kisaviikonloppu ajetaan Espanjan Barcelonassa 11.-13. toukokuuta.

16.3.2018

Jerezin testit vahvistivat Niko Karille luottoa tulevaan kauteen

GP3-sarjassa kisaavan Niko Karin testivauhti Espanjan Jerezissä oli kohdillaan. MP Motorsportin suomalaisässä keräsi mukavasti kierroksia sekä väläytteli nopeuttaan kaksipäiväisissä testeissä.

Yksi Karin suurimmista vahvuuksista on ehdottomasti vauhtiin pääseminen välittömästi, ilman pitkiä totutteluaikoja. Tästä saatiin osoitus avaustestien aamupäivän osiossa, jossa Kari piti toiseksi kovinta vauhtia. Iltapäivällä keskittyminen oli kisavedoissa eikä nopeissa kierroksissa, joten tulosluettelon kymmenettä sijaa ei kannata liikaa tuijottaa. Päivä oli onnistunut sekä kuljettajan että tallin puolelta tarkasteltaessa.

Toisena päivänä testien päätarkoitus, suuren kierrosmäärän kerryttäminen, onnistui jälleen. Testipäivän kahdeksanneksi nopein aika oli mukava bonus, mutta ennen kaikkea Karin mieltä lämmitti uuden GP3-tallin hyvä vauhti.

– Saimme kerättyä paljon dataa, ja se tulee auttamaan meitä kauden käynnistyessä. Vauhtimme osoittaa meiltä löytyvän paikkoja nosuta myös kärkitaistoon kilpailuissa, ART-tallin dominanssia vastaan taisteleva Kari maalailee.

Tänä vuonna Karin tallikaverina ajaa kova luu, Dorian Boccolacci. Nopea italialainen on Karille kuitenkin mieleinen kilpakumppani tiimin jäsentenvälisessä.

– Hienoa, että tallissa on kaksi nopeaa kuljettajaa. Pystymme kirittämään toisiamme ja auttamaan myös tallia saamaan autostaan kaiken irti. Pistämme toisemme koville.

Ennen kauden alkamista toukokuussa GP3-kuljettajakaarti suuntaa vielä ensi kuussa testaamaan juurikin kauden avauskilpailun näyttämölle, Espanjan Barcelonaan. Tämä testisessio on Karin mukaan erittäin tärkeä avausviikonlopun kannalta.

– Nyt kerätty tietotaito on toki tärkeää, mutta Barcelonan testien datan merkitys on vieläkin suurempi. Meidän täytyy varmistaa, että kokonaispakettimme on kunnossa kauden ensimmäisessä kisaviikonlopussa, ja tuo testi antaa siitä selvää osviittaa. Tällä hetkellä kaikki näyttää hyvältä. Pientä säädettävää toki aina löytyy, mutta kokonaisuudessaan nämä testit osoittivat meillä olevan käytössämme kilpailukykyinen paketti.

23.2.2018

Niko Karin vauhti sadekelillä miellyttävää - avaustestit tarjosivat paljon hyvää

Niko Kari oli tyytyväinen Paul Ricardin toisen testipäivän antiin. Tulosluettelon sijoitus 12 ei kerro koko kuvaa, sillä sadekeli sekä autoon iskenyt tekninen ongelma estivät huippukierroksen ajamisen.

– Autossa oli ongelmia perälukon kanssa. Siksi aamupäivä meni lähinnä säätöjä hakiessa. Vauhti siinä oli kuitenkin ihan hyvää.

Iltapäivällä tekniset ongelmat poistuivat, mutta radan ylle iskenyt sadekuuro esti kierrosaikaparannuksen. Olosuhteista huolimatta Kari osoitti kuitenkin nopeuttaan.

– Kun rata oli märkä, pystyin olemaan koko porukan nopein kuljettaja. Harmittavasti pari minuuttia ennen testien päättymistä auto joutui vesiliirtoon ja liu’uin seinään. Kokonaisuutena päivä oli kuitenkin jälleen hyvä. Löysimme uusia juttuja autosta ja tiimi työskentelee todella hyvin. Olen päässyt mukavasti sisään tallin toimintaan, Kari intoilee.

– Tästä lähdetään seuraavia testejä kohti. Koetetaan hioa ongelmia entisestään pois ja saada sitä kautta entistä enemmän vauhtia.

GP3-autot kurvaavat radalle seuraavan kerran 14. päivä maaliskuuta Espanjan Jerezissä.

21.2.2018

Formulalupaus Niko Kari aloitti GP3-testit vauhdikkaasti - edes lumisade ei hidastanut menoa

Niko Kari aloitti tämän kauden GP3-testit erinomaisesti Ranskan Paul Ricardin radalla. Suomalainen ajoi päivän kolmanneksi nopeimman kierrosajan.

Testipäivä käynnistyi perin arktisissa olosuhteissa, sillä radalle saatiin jopa hieman lunta. Liekö kyse suomalaisuudesta vai ei, mutta Kari piti testien alkuvaiheessa hallussaan tulosluttelon kärkipaikkaa.

Testisession edetessä myös olosuhteet paranivat huomattavasti, ja iltapäivällä ajat olivat reippaasti aamua parempia. MP Motorsportin autoa kuljettava Kari ajoi varmoin ottein sekä nopeasti että tasaisesti keräten päivän aikana vyölleen 50 kierrosta. Paras kierrosaika 1.49,575 jäi vain kymmenyksen verran ARTin Jake Hughesin kärkiajasta.

– Kokonaisuudessaan hyvä testipäivä, olen tyytyväinen. Aamu meni rataolosuhteiden parantumista odotellessa, mutta lopulta pääsimme sitten ajamaan paljon, Sain lopussa aikaiseksi hyvän kierroksen. Auto ja tiimi toimivat hyvin, joten kausi oli mukava aloittaa näissä merkeissä, Kari kertoo.

Testit jatkuvat huomenna.

– Rata paranee koko ajan, joten jatketaan oman kierrosajan parantamista.

15.1.2018

Sopimus julki: Niko Kari jatkaa GP3-sarjassa 2018 MP Motorsportin riveissä!

Niko Kari jatkaa GP3-sarjassa ensi kaudella. 18-vuotias suomalainen kisaa ensi kaudella MP Motorsportin kalustolla.

MP Motorsport valikoitui lopulta Karin valinnaksi kolmesta hyvästä vaihtoehdosta.

– Hieno fiilis, että sopimus on nyt taskussa. Tästä on hyvä lähteä rakentamaan kautta 2018. Luotan siihen, että oikeaan suuntaan. Olen tyytyväinen tallivalintaani ja siihen, mitä se pystyy tarjoamaan. Uskon tämän olleen paras vaihtoehto minulle, Kari iloitsi.

Viime kaudella Kari kilpaili Ardenilla. Tulokaskausi tarjosi lukuisia upeita onnistumisen hetkiä, joista kirkkaimpana esiin nousee Abu Dhabin päälähdön voitto suvereenin esityksen päätteeksi. Lisäksi Kari oli lähes poikkeuksetta tallikavereitaan nopeampi.

Toiseen kauteen Kari lähtee kokeneempana ja täten kokonaisvaltaisesti valmiimpana kuljettajana. Ja kun taidoista homma ei jää kiinni, on kunnianhimoisen kuljettajan helppo asettaa itselleen tavoite.

– Totta kai lähden tavoittelemaan GP3-sarjan mestaruutta, ei siitä kannata sen enempää spekuloida. Nyt minun täytyy vain karsia virheet pois ja työskennellä yhdessä tiukasti koko tiimin kanssa tavoitteen saavuttamiseksi. Kokonaispaketin pitäisi olla kunnossa kauden startatessa.

Kari hyppää ensimmäisen kerran uuden tallinsa kilpurin rattiin helmikuun testeissä Paul Ricardin radalla Ranskassa.

Hollantilainen MP Motorsport on kilpatalli, joka omaa vahvat perinteet FIA:n pienemmistä formulaluokista. Viime kaudella talli juhli osakilpailuvoittoa muun muassa F2-sarjassa.

Tallisopimuksen lisäksi Kari taustajoukkoineen ilmoittaa saaneensa vahvistusta myös yhteistyökumppanipuolelle, kun monialakonserni Wihuri liittyy tukemaan formulalupauksen matkaa kohti moottoriurheilumaailman huippua yhdessä muiden hienojen yhteistyökumppaneiden lisäksi.

X