25.9.2018

Yllätyssiirto: Niko Kari vaihtaa Formula 2 -sarjaan!

Formulalupaus Niko Kari yllättää ja tekee debyyttinsä Formula 2 -sarjassa tulevana viikonloppuna. Kari hyppää mukaan Formula ykkösten tärkeimpään kasvattiluokkaan Venäjän osakilpailuissa Sotshissa.

Alkukauden MP Motorsportin riveissä GP3-luokassa kisanneelle Karille avautui upea mahdollisuus päästä loikkaamaan tallin riveissä kertaluokkaa isompaan luokkaan, eikä mies jättänyt tilaisuuttaan käyttämättä. Yhteistyökumppaneiden vankkumaton tuki nuorelle kuljettajalle mahdollisti siirtymisen luokkaa ylemmäs.

– Innokkain mielin lähden kilpailemaan uuden luokan kalustolla. Kausi GP3-sarjassa on ollut haasteita täynnä. Onnistumisiakin on tullut, mutta kaiken kaikkiaan kausi ei ole mennyt odotusten mukaisesti, Kari kertoo.

Karin tavoitteet ensimmäistä F2-viikonloppua ajatellen ovat selkeät.

– Tarkoitus on olla hyvässä vauhdissa alusta asti. Vahvuuteni on aina ollut kyky oppia uudet asiat nopeasti, ja simulaattorissa kaikki on sujunut hyvin. Ratahan on minulle ja tuttu entuudestaan, Kari toteaa.

Sarjavaihdoksen myötä Kari opettelee myös uudenlaisen kaluston niksit. Uusi ja vanha menopeli eroavat jonkin verran toisistaan.

– Auto on hieman painavampi, mutta myös tehoja löytyy enemmän, sellaiset 650 hevosvoimaa. F2-autossa on myös Halo-suojakaari, sen kanssa en ole aiemmin ajanut. Uutena erikoisuutena lauantain kisassa tulee tehdä pakollinen varikkopysähdys, mutta nämä ovat pieniä asioita. Samalla tavalla näissäkin autoissa on neljä mustaa pyöreää rengasta ja kaasua ja jarrua painetaan.

Tällä kaudella Kari on osoittanut vauhtia löytyvän. Kuitenkin epäonni ja valitettavat virheet, niin Karin itsensä kuin myös muiden aiheuttamina, ovat näkyneet tulosluettelossa karulla tavalla.

Tulokset eivät kerro missään nimessä koko totuutta Karin tämän kauden vauhdista, ja sen tietää myös talli. Luotto suomalaiseen ei horju.

– Hienoa saada loppukauden ajan kokemusta F2-autosta. Itseltä löytyy halua jatkaa sarjassa ensi kaudellakin, joten kokemuksen hankkiminen ja hyvät tulokset ovat nyt tavoitteena.

Suurin osa tämän kauden yhteistyökumppaneista on lupautunut jatkamaan vauhdissa mukana, myös ensi kaudella. Uusia yhteistyökumppaneita on myös tulossa mukaan. Periksi ei anneta vaikeasta kaudesta huolimatta.

Kari korvaa kahdessa viimeisessä kisaviikonlopussa Ralph Boschungin MP Motorsportin F2-tallissa. Toisena kuljettajana toimii Dorian Boccolacci. Hollantilaistallin kuljettajat ovat napsineet tällä kaudella lukuisia hyviä pistesijoja sekä yhden palkintokorokepaikan.

F2-sarjan kilpailut näet C Moren kanavilta. Lauantaina lähetys käynnistyy kello 15.40 ja sunnuntaina kello 10.15.

X